Jäseneksi

Valtaosalla seuran jäsenistä on jotain siteitä paikkakuntaan, ja se on yleensä myös jäseneksi pääsyn edellytys.

Jos henkilö ei asu paikkakunnalla eikä hänellä ole siellä sukulaisia tai esim. maaomistusta, voi jäseneksi päästä vaikkapa jonkun jäsenen suosituksesta ja omaa aktiivisuutta osoittamalla. Jäseneksi valitun tulee maksaa seuralle liittymismaksu, jonka suuruus määritetään seuran talvikokouksessa. Tällä hetkellä liittymismaksu on 300-2000 euroa johtokunnan harkinnan mukaan. Muun muassa mahdollinen maanomistus seuran alueilla vaikuttaa hintaan. 

Nuorten hakijoiden kohdalla valituksi tullut jäsen on nuorisojäsen, ja maksaa vuosittain vain normaalin jäsenmaksun. Se vähennetään vuosittain liittymismaksusta. Kun jäsen on täyttänyt 23 vuotta, on hänen lopulta maksettava jäljelle jäänyt summa. Nuorisojäsen on samalla varsinainen jäsen.

Seuraan voi päästä myös vuosijäseneksi, ja monesti varsinaiseksi jäseneksi hakevalle myönnetäänkin aluksi vuosijäsenyys. Vuosijäsen voi metsästää muuten normaalisti, mutta hirvijahtiin hän ei pääse. Hänellä ei myöskään ole äänioikeutta kokouksissa.

Vuosijäsenmaksuksi päätettiin viimeisimmässä talvikokouksessa 400 euroa. Maksusta päätetään aina nimenomaan talvikokouksessa.

Vapaamuotoiset jäsenhakemukset voi lähettää puheenjohtajalle, sihteerille tai kortistonhoitajalle.

Kaikki hakemukset käsitellään johtokunnassa. Varsinaisesta jäsenyydestä päättää lopulta aina yleinen kokous. Vuosijäsenyyksistä päättää seuran johtokunta.

Seuran yleisiä kokouksia on kahdesti vuodessa; talvikokous tammi-helmikuussa sekä kesäkokous elokuun alussa.