Metsästys

Seuramme jäsenistöllä on varsin monipuoliset mahdollisuudet harjoittaa metsästystä ja yhtälailla myös riistanhoitoa joka luonnollisesti on tärkeä osa metsästysharrastusta.

Näkyvintä metsästystä ovat hirvi- ja peurajahdit joihin vuosittain osallistuu noin sata jäsentä kolmessa eri ryhmässä. Myös metsäkaurisjahti on erittäin suosittua.
Jonkinlaisena erikoisuutena voi riistaeläimistä pitää kuusipeuraa, joita välillä on jo harmiksikin asti. Niiden turvallinen ja muutenkin asiallinen metsästys on kuitenkin yllättävän haastavaa koska kuusipeurat majailevat usein aivan Ahlaisten kylän keskellä ja käytännössä ihmisten pihoissa. 

Seurassa on kuitenkin lähes 280 jäsentä, joten paljon on myös vain pienriistaa metsästäviä sekä tietysti heitä jotka syystä tai toisesta eivät enää varsinaisiin jahtitapahtumiin pääse tai osallistu.
Sepelkyyhkyjä, vesilintuja, kanalintuja, metsäjäniksiä, rusakoita, pienpetoja ja euroopanmajavia. Kaikkia näitä voi seuramme alueilla tavoitella kunhan noudattaa sääntöjä ja määräyksiä, ja muistaa että metsästäjä haluaa aina huolehtia myös riistakantojen elinvoimaisuudesta