Jäsenyys
Esittely
Alueet
Riistanhoito
Kennel
Ampumatoiminta
Seuratoiminta
Yhteystiedot
Ahlaisten Metsästysseura ry
pj Mika Hatanpää Sahatie 5, 29630 Pomarkku
044 7501166

Sihteeri
Timo Savunen Jäpintie 11, 28400 Ulvila
0500 635163

Jäsenyys
Tiedotteet ja suunnitelmat
Kokoukset
Tilastot

Valtaosalla seuran jäsenistä on jotain siteitä paikkakuntaan, ja se on myös jäseneksi pääsyn edellytys. Jos henkilö ei asu paikkakunnalla eikä hänellä ole siellä sukulaisia tai esim. maaomistusta, on jäseneksi pääseminen vaikeampaa. Silloinkin se voi onnistua vaikkapa jonkun jäsenen suosituksesta ja oman aktiivisuuden osoittamisella.

Liittymismaksu on 300-1000 euroa. Johtokunta arvioi maksun erikseen kunkin hakijan kohdalla. Päätökseen vaikuttaa mm. se onko hakijalla tai lähipiirillä maanomistusta, ja kuinka paljon yleensäkin on puoltavia tekijöitä.
Nuorten hakijoiden kohdalla valituksi tullut jäsen maksaa vuosittain vain normaalin jäsenmaksun, mikä vähennetään liittymismaksusta.Kun jäsen on täyttänyt 23 vuotta, on hänen lopulta maksettava jäljelle jäänyt summa.

Seuraan voi päästä myös vuosijäseneksi, ja monesti varsinaiseksi jäseneksi hakevalle myönnetäänkin aluksi vuosijäsenyys. Vuosijäsen voi metsästää muuten normaalisti, mutta hirvijahtiin hän ei pääse. Hänellä ei myöskään ole äänioikeutta kokouksissa. Vuosijäsenyyden kausi on metsästyskausi, eli 1.8 - 31.7.
Vuosijäsenmaksu on 200 euroa.

Vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää postitse puheenjohtajalle tai sihteerille. Hakemukset käsitellään johtokunnassa, ja valinnat vahvistetaan seuraavassa yleisessä kokouksessa.
Kokouksia on kahdesti vuodessa; vuosikokous tammikuun lopussa sekä kesäkokous elokuun alussa.

JÄSENISTÖ 2008
Varsinaiset jäsenet 177
Maanomistajajäsenet 17
Vapaajäsenet 65
Nuorisojäsenet 26
Vuosijäsenet 10 ( 31.12.2007; 7jäsentä )
yht 295 jäsentä





 

Vieraskortit

Metsästämään pääsee myös ostamalla vieraskortteja. Vieraskortti maksaa 10 euroa. Perheenjäseneltä 5 €. Viiden kortin jälkeen hinta kaksinkertaistuu. Vieraskorttilainen metsästää isäntänsä saaliskiintiöstä. On myös mahdollista maksaa vieraskortti esim. internetissä, jolloin kuitti toimii vieraskorttina. Asiasta pitää kuitenkin sopia kortin myyjän kanssa. Kortteja myyvät Tapio Pajunen (040 5319348), Taisto Latva (0400 123969)ja Antti Mikkola (0400 246814).

Jäsen- ja toimintamaksu

Vuosittainen jäsenmaksu on 30 euroa, lisäksi peritään 50 euron toimintamaksu. Maksusta vapautuu, jos jäsen omistaa yli 25 ha. maata, joka on seuran käytössä. Vähemmän maata omistavilta maksua kerätään suhteessa maanomistukseen. Maksusta vapautuu myös osallistumalla toimintaan ja keräämällä näin vähintään 200 toimintapistettä. Toiminnat on eritelty toimintapäiväkirjassa, johon listataan myös vuosittainen saalis. Päiväkirja tulee vuosittain palauttaa jäsensihteerille tammikuun puoleen väliin mennessä.

AhlaMS:n luottamustoimet
Hakemus metsästysseuraan
AhlaMS:n säännöt
 
Etusivulle