Ajankohtaista
päivitetty 13.4. 2012
Toimintapäiväkirja
Metsäkauriin saalisilmoituskaavake
Koiranäyttely 2012
AhlaMs:n säännöt
Ympäristölupa ampumaradoille

Linkkejä:


MAJAVAJAHDIN otollisimmat ajat ovat käsillä vaikka kevään eteneminen onkin hidasta. Jahtikausi päättyy 30.4.
Pyyntilupaan liittyy ilmoitusvelvollisuus. Se tarkoittaa että jokaisesta saaliiksi saadusta majavasta on ilmoitettava sukupuoli, pyyntiajankohta sekä pyyntipaikkatieto. Pyyntipaikkatieto tarkoittaa samaa kuin koordinaatit, jotka tulee ilmoittaa KKJ-koordinaattien muodossa. Karttapisteen muuttaminen koordinaateiksi onnistuu mm. osoitteessa www.retkikartta.fi/retkikartta.php

Ilmoittakaa em. tiedot sihteerille, joka kokoaa ne ja lähettää edelleen Riistakeskukseen vaaditussa aikataulussa.
Jos esim. koordinaattien kanssa tulee ongelmia niin sihteerin kanssa voi selvitellä niitäkin. Majavajahdin lupatilannetta seurataan mahdollisimman reaaliaikaisesti tällä sivulla.
Toistaiseksi saaliiksi on saatu 5 majavaa - kaksi syksyllä ja kolme nyt keväällä. Jäljellä on kahdeksan lupaa.

VARISJAHTI on myös käynnissä aivan tuonne kesän korville saakka. Riistakeskuksen myöntämä lupa on annettu ajanjaksolle 23.3.-8.5. Tuona aikana saa variksia teilata 250 kpl.
Harmaalokkeja saa paukutella 25 kpl ajanjaksolla 10.4.-8.5.
Jahtipaikat ovat kutakuinkin samat kuin esim. viime vuonna sillä poikkeuksella että Selkämeren kansallispuiston aavistuksen epämääräisistä rajoista johtuen Mustalahden alue on rajattu kokonaan pois.
Ottakaapa varisjahtaajat sihteeriin yhteyttä niin saatte kartat luvallisista jahtipaikoista.



Tämä arkistokuva, eli myös saalis on vuodelta 2010

 

 



 


 

 

 



 

 

 

 

 

 

Historiaa Jäsenyys Alueet Harjoitusammunnat ja kilpailut Yhteystiedot Tilastoja toiminnasta