Ajankohtaista

Kevät etenee hurjaa vauhtia, vaikka kelit vielä hyytävän kylmiä ovat olleetkin. Huhtikuuta kun eletään, niin tulevan syksyn hirvi- ja peuralupa-anomuskin pitää jo tässä kuussa laittaa vetämään. Samoin syksyn koirakokeet on anottu, ja niistä myönteiset päätökset myös saatu. Hirvenhaukkukokeet pidetään 15.9.(sunnuntai) ja mäyräkoirien ajokokeet 28.10.(lauantai).
Ratakausikin hiljalleen lähestyy, ja ampumatoimikunta kokoontui tällä viikolla laatimaan harjoitus- ja kilpailukalenterin. Se löytyy nyt ampumatoiminta-sivulta .

Jahtejakin on parhaillaan käynnissä. Varisjahti ei liikuta sataa metsästäjää kuten hirvieläinjahdit, mutta muutamaa aktiivia kylläkin, ja hyvä niin. Samaan kategoriaan menee pienpetojahti, varsinkin haaskalta kytistäminen. Arvokasta työtä, josta luonto kiittää. Ja saalistakin on saatu. Ja sitten on tietenkin majavajahti, jonka kulta-aikaa juuri tämä huhtikuu on. Pikkuhiljaa saalistakin kertyy, vaikka olosuhteet ja kelit eivät ole erityisen suotuisat. Majavia on saatu nyt kolme. Pyyntilupia on yhdeksän.

Talvikokouksessa  oli paljon polemiikkia  sekä jäsenten maksujen maksamisesta että seuralle tulevien laskujen maksamisesta.  Näihin asioihin onkin heti puututtu ja niitä on korjattu.
Jos teillä on seuralta laskutettavaa, niin lasku pitää lähettää pdf-muodossa sähköpostiosoitteeseen laskutus@ahlams.net.
Paperilaskujen osoite on:

Ahlaisten metsästysseura Ry

c/o Kristian Wahlberg

Annankatu 8 as 26

28100 Pori

Mitään valokuvia tai whatsapp-viestejä ei enää hyväksytä, vaan pitää olla alkuperäinen lasku.
Lisäksi seuran oma laskutus  tapahtuu nyt verkkolaskuina laskutusohjelman kautta, poislukien jäsenmaksulaskut jotka  tulevat edelleen Metsästäjäliiton jäsenrekisterin kautta.